Valitin aikani sitä, ettei tuntunut löytyvän ketään piirtämisestä innostunutta tekemään Manuaaliyhteisölle sarjiksia itse oppaaseen ja näille sivuille.
No nyt löytyi. Etusivulla eka väkerrykseni tältä päivältä. Te oikeasti piirtävät naiset ja miehet, vielä on mahdollisuus! Ilmoittaudu! Saat nasevia käsikirjoituksia! Tarjoan kahvia ja pullaa! Tai kaljaa!
Sarjikseni mieshahmo saattaa mielestänne muistuttaa epäilyttävästi ihanan Norpatin piirtämää poikaystävää (siis Norpatin omaa), ja se saattaa johtua siitä, että kopioin itseäni paremmilta niin kuin fiksu tekee. Vaihdoin hiukset sentään kihariksi. Mutta tunnustan velkani avoimesti, ja kannustan tutustumaan Norpatin mahtaviin sarjiksiin.
torstai 29. marraskuuta 2007
Nolojen tilanteiden zen-master
Olin eilen laulutunnilla minulle uudessa paikassa Helsingin keskustassa. Minulla oli ennen tunnin alkua pari minuuttia aikaa olla itsekseni, jotta voin vähän venytellä ja tarkistaa kropan olon. Totesin, että ihanat, paksut trendi-leggingsini olivat valuneet ja vyötärön kuminauha kiristi nyt lantion tienoilla. Haarustakin oli liian alhaalla. Epämukavaa. Ahdistavaa.
Mitä tehdä? Tietenkin keräsin hameeni luontevasti vyötärölle, tai ylemmäksikin, ja nostin leggingsit oikealle, mukavalle paikalleen. Reilusti vääntelehtien, jotta saumat asettuisivat varmasti hyvin. Ainakin naiset tietävät, mistä puhun. Laskin hameeni alas ja silitin sen käsillä taas siistiksi. Hymyilin hyväksyvästi peilikuvalleni harjoitushuoneen kokovartalopeilissä: Paljon kivempi laulaa ääniharjoituksia, kun on mukava olla. Älykkäästi tehty.
Ja sitten käännyin ja näin vastapäisen talon ikkunassa, ehkä neljän metrin päässä, hieman alaviistossa, näkyä "ihailemaan" seisahtuneen herrasmiehen. Voi hyvä tavaton. Klassista.
Setä käänsi häveliäästi katseensa salamannopeasti pois, ja häipyi itse asiassa koko huoneesta jossa oli ollut. Eikä palannut ainakaan minun laulutuntini aikana. (Huom. En usko, että ääni kuului sinne saakka. Huoneissa on eristys.)
Ja tiedättekö mitä? Minua oikeasti vain nauratti. Muistan hyvin ajan, jolloin olisi se tunti mennyt metsään noloa tapausta kelatessa ja hävetessä. Ehkä muutama seuraavakin, jos ne olisi pidetty samassa harjoitushuoneessa. Mutta ei enää! Olen nolojen tilanteiden zen-master! Jos ei tyylillä, niin sitten huumorilla! Jihuu! Tämä oli todellinen virstanpylväs!
Mitä tehdä? Tietenkin keräsin hameeni luontevasti vyötärölle, tai ylemmäksikin, ja nostin leggingsit oikealle, mukavalle paikalleen. Reilusti vääntelehtien, jotta saumat asettuisivat varmasti hyvin. Ainakin naiset tietävät, mistä puhun. Laskin hameeni alas ja silitin sen käsillä taas siistiksi. Hymyilin hyväksyvästi peilikuvalleni harjoitushuoneen kokovartalopeilissä: Paljon kivempi laulaa ääniharjoituksia, kun on mukava olla. Älykkäästi tehty.
Ja sitten käännyin ja näin vastapäisen talon ikkunassa, ehkä neljän metrin päässä, hieman alaviistossa, näkyä "ihailemaan" seisahtuneen herrasmiehen. Voi hyvä tavaton. Klassista.
Setä käänsi häveliäästi katseensa salamannopeasti pois, ja häipyi itse asiassa koko huoneesta jossa oli ollut. Eikä palannut ainakaan minun laulutuntini aikana. (Huom. En usko, että ääni kuului sinne saakka. Huoneissa on eristys.)
Ja tiedättekö mitä? Minua oikeasti vain nauratti. Muistan hyvin ajan, jolloin olisi se tunti mennyt metsään noloa tapausta kelatessa ja hävetessä. Ehkä muutama seuraavakin, jos ne olisi pidetty samassa harjoitushuoneessa. Mutta ei enää! Olen nolojen tilanteiden zen-master! Jos ei tyylillä, niin sitten huumorilla! Jihuu! Tämä oli todellinen virstanpylväs!
Oikeaan seuraan
Juttelin erään ystävän kanssa pari päivää sitten ja tulin miettineeksi, miten helppoa on olla oma itsensä joidenkin ihmisten kanssa ja miten toisten seurassa taas menee aivan jumiin.
Mistä se oikeastaan johtuu?
Yksi tekijä on se, kuinka "johdonmukaiselta" se toinen tuntuu. Jos koen, että seura esimerkiksi viestii olemuksellaan eri asioita kuin sanoillaan, menen helposti hämilleni. Aiemmin menin vielä enemmän; oli vaikea tietää, mihin siinä tilanteessa oikein pitäisi uskoa. Nykyisin luotan aina vain enemmän vaistoihini, vaikka nk. "järki" (tai jokin, mitä pidän "järkenä") olisi toista mieltä.
Jo pelkkä päätös antaa vaistoilleni tilaa ja painoarvoa ollessani ihmisten kanssa tekemisissä vei ujouden tunteita pois. Minulla tosiaan ON oikeus todeta, että "Tämän henkilön seurassa minulle tulee ristiriitainen olo, enkä tiedä uskoako hänen sanojaan vai olemustaan. " Kaikki hassun tuntuiset tilanteet eivät siis välttämättä johdukaan juuri minun rajoitteistani.
On vapauttavaa voida vain rekisteröidä, että onpa kummallinen tilanne, ja ehkä jäädä siihen tarkkailemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, tai sitten ihan vain hyvästellä toinen ja kävellä pois.
Mistä se oikeastaan johtuu?
Yksi tekijä on se, kuinka "johdonmukaiselta" se toinen tuntuu. Jos koen, että seura esimerkiksi viestii olemuksellaan eri asioita kuin sanoillaan, menen helposti hämilleni. Aiemmin menin vielä enemmän; oli vaikea tietää, mihin siinä tilanteessa oikein pitäisi uskoa. Nykyisin luotan aina vain enemmän vaistoihini, vaikka nk. "järki" (tai jokin, mitä pidän "järkenä") olisi toista mieltä.
Jo pelkkä päätös antaa vaistoilleni tilaa ja painoarvoa ollessani ihmisten kanssa tekemisissä vei ujouden tunteita pois. Minulla tosiaan ON oikeus todeta, että "Tämän henkilön seurassa minulle tulee ristiriitainen olo, enkä tiedä uskoako hänen sanojaan vai olemustaan. " Kaikki hassun tuntuiset tilanteet eivät siis välttämättä johdukaan juuri minun rajoitteistani.
On vapauttavaa voida vain rekisteröidä, että onpa kummallinen tilanne, ja ehkä jäädä siihen tarkkailemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, tai sitten ihan vain hyvästellä toinen ja kävellä pois.
Tekniikkaa
Sain ystävältäni viikonloppuna palautetta Manuaalista. Hän ei ole varsinaisesti ujo, lukipa oppaani vain huvikseen. Ja ehkä siksi, että anelin kommentteja ;)
Hän sanoi kiinnittäneensä huomiota lukuun 4 (Juttelutekniikkaa). Ei ollut kuulemma nähnyt mitään sellaista self-help -kirjoissa tai vastaavissa, ja piti sitä toimivana!
Kirjoitin juttelulukuun ihan vain havaintojani sosiaalisten ihmisten tavoista jutella. Ne ovat loppujen lopuksi aika teknisiä juttuja, sellaisia yksinkertaisia periaatteita, joita kokeilemalla itse huomasin jutustelun etenkin tuntemattomien kanssa helpottuvan kummasti.
Samanlaisen ahaa-elämyksen sain pari viikkoa sitten, kun puolivahingossa sain vartaloni oikeaan asentoon punnerruksia tehdessäni. Olen aika hyvässä kunnossa, mutta punnerrukset on aina olleet minulle aivan tuskaisia. Luulin, että mun lihakset ei vain ikinä kehity kunnolla. Mutta kun sain vartalon oikeaan asentoon, aloin tehdä punnerruksia oikeammalla tekniikalla ja johan alkoi kehitystä tapahtua!
Hän sanoi kiinnittäneensä huomiota lukuun 4 (Juttelutekniikkaa). Ei ollut kuulemma nähnyt mitään sellaista self-help -kirjoissa tai vastaavissa, ja piti sitä toimivana!
Kirjoitin juttelulukuun ihan vain havaintojani sosiaalisten ihmisten tavoista jutella. Ne ovat loppujen lopuksi aika teknisiä juttuja, sellaisia yksinkertaisia periaatteita, joita kokeilemalla itse huomasin jutustelun etenkin tuntemattomien kanssa helpottuvan kummasti.
Samanlaisen ahaa-elämyksen sain pari viikkoa sitten, kun puolivahingossa sain vartaloni oikeaan asentoon punnerruksia tehdessäni. Olen aika hyvässä kunnossa, mutta punnerrukset on aina olleet minulle aivan tuskaisia. Luulin, että mun lihakset ei vain ikinä kehity kunnolla. Mutta kun sain vartalon oikeaan asentoon, aloin tehdä punnerruksia oikeammalla tekniikalla ja johan alkoi kehitystä tapahtua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
