sunnuntai 10. helmikuuta 2008

"Mä vaan vihaan kun mua yritetään motivoida."

Olen saanut jo monelta eri kommentoijalta vinkin, että kannattaisi miettiä jonkinlaisia kursseja Manuaalin tiimoilta. Mikä onkin hyvä idea. Mä vain en haluaisi itsekseni miettiä, että mistähän ne ihmiset tykkäisi jne.

Niinpä tein pikakyselyn parille tuttavalle netissä. Ainakaan mitään motivointileikkejä ei siis ole tiedossa. En mä sellaista ollut ajatellutkaan, mutta kävi erittäin selväksi, että "Hei sä pystyt tähän" -tyyppinen, ehkä vähän amerikkalaiselta maistuva tyyli ei ollut toivelistalla.


Ja miten sitä motivoisikaan ihmisiä "luopumaan" ujoudesta. Enemmänkin tulee mieleen, että voisi yhdessä vähän pohtia erilaisia tilanteita ja ehkä kokeilla erilaisia lähestymistapoja niihin. Itse olen käynyt improvisaatiokurssit ja presentaationpitokurssit ja esitelmäkurssit jne jne. Esiintyminen ei enää pelota, eikä työpajan pitäminen. Joten kyllä niistä on hyötyä ollut.

Taidan tälle kurssille yhdistää vähän kaikkea sellaista, niin että lopputulos on kuitenkin mukava ilta aika pienellä porukalla, ilman pakkomotivointia.

Ei kommentteja: